Tämä ihanainen Pion Designin leidi pääsi pitsiunelma korttiin. Suosin neliökortteja, mutta saadakseni tähän korttiin mahdollisimman paljon pitsejä näkyviin, en keksinyt muuta ratkaisua kuin tehdä pitkulainen kortti. Osallistun kortilla Vintage and Beauty haasteeseen, jossa aiheena on pitsiunelma.
lauantai 29. joulukuuta 2012
torstai 27. joulukuuta 2012
Korvakorut
Amalian haasteessa tehdään korvakorut. Tein tällaiset hyvin yksinkertaiset hopea-ruskeat korut. Kuvassa jännästi tuo ruskea väri hohtaa hopeaan. Näyttää aivan kuin hopeaosat olisivat ruosteessa tai tummuneet, mutta kyllä ne ihan puhtaan hopeiset ovat.
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
lauantai 22. joulukuuta 2012
Ostoksia
Varmin tapa saada edes yksi joululahja on ostaa se itse ;)
Tilasin kolme sarjaa Tim Holtzin ihania leimasimia Villakeijusta ja käväisin ne tänään hakemassa. Tuo puukantainen tähkäleimaisin tuli jo viikko sitten, mutta laitoin se mukaan kuvaan. Aivan ihania leimasimia.
perjantai 21. joulukuuta 2012
Suklaalevylle vyö
Magnoliahaasteessa on aiheena Suklaalevylle/suklaarasialle/kirjalle
tai muulle suorakaiteelle "vyö". Tein suklaalevyn ympärille "korsetin". Nauhan värjäsin Distress Inkillä itse, koska varastostani ei mieleistä nauhaa löytynyt. Ruusut ovat Magnolian leimasimella tehdyt. Ensimmäiset ruusuversiot "päällystin" Cracle accentsilla, mutta se muutti tussin värin sen verran poikkeavaksi tuosta kääreen paperista, että väritin uudet ilman Craclea. Ihan nyt näihinkään ruusuihin en ole tyytäväinen.
torstai 20. joulukuuta 2012
Pukki kävi jo ;)
Tällä viikolla olen saanut "vetistellä" kaksi kertaa. Minulla, jolla harvoin on voittotuuria, tällä viikolla on postilaatikko kilahtanut peräti kahdesti. Ensimmäinen kuva on Vintage and Beauty marraskuun namunen ja toinen Mari-Susanna askartelee joulunamunen.Voi miten runsaat ja mieltä lämmittävät namuset olen saanut. Molemmissa oli mukana upean upeat Sanden ja Mari-Susannan tekemät joulukortit. Kiitos rakkaat blogiystäväiseni!
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Lumiukkosoppaa
Tämä ihana Magnolia tyttönen herkkutötteröineen päätyi lumiukkosoppa-kortin kanteen. Kortilla osallistun P*skarteluhaasteeseen, jossa aiheena on kaikki käy.
Ohje pussukkakorttiin löytyy täältä.
Ohje pussukkakorttiin löytyy täältä.
Tunnustus
Sain Korttisirkuksen Nannalta ihanan tunnustuksen. Kiitos Nanna!
Tämä jaetaan viidellä kera seuraavien sääntöjen:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.
Omat valintani ovat seuraavat:
päivitän myöhemmin :)
päivitän myöhemmin :)
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Tähtiä
Voiko yksinkertaisempaa korttia olla kuin tämä. Kortin kokosin P*skarteluhaasteen mukaisesti, jossa aiheena on kaksi teippiä, kaksi niittiä ja kaksi tähteä.
perjantai 14. joulukuuta 2012
torstai 13. joulukuuta 2012
Purkki
Tein tagikortin ja päällystin tikkuaskin käyttäen Maja Designin papereita. Purkissa on sisällä tuikkukynttilöitä ja tulitikkuaski mahtuu kynttilöiden sekaan.
Vintage and Beauty haasteessa on aiheena joulu, joten purkki sopii hyvin aiheeseen.
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Lahjapaketteja
Tein lahjapaketteja käyttäen hyödykseni Anskin ihanaa digisettiä. Tuo poro on suosikkini :) Kiitos Anskille setistä!
tiistai 11. joulukuuta 2012
Lumiukkosoppaa
Hei kaikille! Tein kortin, jonka sisään laitoin lumiukkosoppatarpeet. Tämä kortti on kiva pieni joulumuistaminen. Ja mikä parasta, näitä on mukava tehdä :)
Hi everybody! I made a christmas card which includes supplies for the hot drink called "snowman soup". In my opinion, this is very nice, little, winter surprise for example for friends or relatives:) And have to say; I just love doing these cards!
Hi everybody! I made a christmas card which includes supplies for the hot drink called "snowman soup". In my opinion, this is very nice, little, winter surprise for example for friends or relatives:) And have to say; I just love doing these cards!
maanantai 10. joulukuuta 2012
Suklaalle kuori
Koukussa kortteihin vintagehaasteessa on aiheena suklaalle kuoret. Päpsy on suunnitellut kirjekuoren mallisen laatikon, jonka ohjetta käytin hyväkseni. Ohje löytyy täältä klik.
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Sininen ja valkoinen
P*skarteluhaasteessa on värihaaste sininen ja valkoinen. Sininen kuuluu lempiväreihini, joten haastetta ei voinut jättää väliin : ) Kuvan ja tekstin kohotin kohotarroilla, antaa mielestäni tälle yksinkertaiselle kortille "näköä", mutta sitä en saanut valokuvaan "vangituksi".
perjantai 7. joulukuuta 2012
Tähtiä
Huomasin omistavani ihanaa vihreäsävyistä Magnoliapaperia (taustapaperi). Kesällä värittamistäni leimakuvista löytyi samalla sävyllä väritetty leimakuva, joten rakentelin joulukortin Magnolia haasteeseen näistä.
tiistai 4. joulukuuta 2012
Lumiukkosoppaa
Sunnuntaina olin Villakeijussa askartelemassa. Teemana oli vapaamuotoinen jouluaskartelu. Sain päivän aikana melkein : ) tämän lumiukkosoppakortin tehtyä. Kotona vielä viimeistelin kortin eli sisälle tekstit ja kanteen laitoin vielä sydännapit sekä pienet rusetit. Kortti on kiinni tarrapidikkeellä. Tällainen pussukan ohje löytyy täältä (klik). Mitoitin omani 15,5 cm x 15,5 cm kokoon.
lauantai 1. joulukuuta 2012
Sydämiä
Koukussa kortteihin Timpan tyyliin haasteessa (marraskuun) aiheena oli krakleerausmaali. Maalasin Crackle paintilla kaksi sydäntä ja taustapaperin valitsin Tim Holzin lehtiöstä.
perjantai 30. marraskuuta 2012
Simppeliä joulua
Tuulista perjantai-iltaa!
Lauran korttihaasteessa on teemana simppeliä joulua. Tee millainen jouluaiheinen työ tahaansa, kunhan se on mielestäsi helppo toteuttaa. Minulla on kyllä tapana valita ja vaihdella jo pelkkiä papeita niin monesti, ettei oikein mikään tunnu helpolta. Nytkin vasta kolmannen taustapaperin kelpuutin työhön. No muuten tämän kortin teko oli suhteellisen helppo toteuttaa. Paksun huopaporon olin stanssannut jo aiemmin ja sen ympärille korttia aloinkin rakentelemaan.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
maanantai 26. marraskuuta 2012
Kimallusta
Vintage and beauty haasteen aiheena on kimallus. Valitsin taustapaperin, jossa on kimallusta. Leikkasin kimaltavia pieniä perhosia, joita liimasin mekon helmaan sekä yhden olkapäälle. Taustassa olevia perhosia "kohottelin" liimaamalla samanlaisen perhosen perhosen keskiosasta kiinni.
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Villasukat
Tyttärelleni neuloin pitkät vihreäsävyiset villasukat. Tykkään mallin palmikkoyläosasta ja palmikko saumasta. Viime syksynä neuloinkin näitä sukkia useampia pareja joululahjoiksi.
Lanka on kirjo-pirkkaa, jota ostin vuosi sitten Tampereen käsityömessuilta. Ohje sukkiin löytyy Novitan lehdestä.
lauantai 24. marraskuuta 2012
Joulupuu on rakennettu
P*skarteluhaasteessa on luonnos, joka sopii mainiosti myös skräppäykseen. Tein siis skräppisivun viime jouluisesta kuvasta.
Ostoksia
Tulin juuri Villakeijusta joulukahvilta sekä hakemassa ostoksiani. Kiitos Johannalle sekä leipurille herkullisista mokkapaloista. (Tuon oksastanssin olen kylläkin jo muutama viikko sitten hakenut tuolta Villakeijusta, laitoin sen nyt kuvaan mukaan) Tuota Tim Holtzin kirjaa olen jo jonkun aikaa ollut vailla ja nyt tilasin sen itselleni joululahjaksi. Taustalla on 300 g acquarellikartonkilehtiö, käytän noita kartonkeja tekemissäni laatikoissa.
torstai 22. marraskuuta 2012
Lahjoja
Lauran korttihaasteessa tehdään tällä viikolla jouluisia paketteja tai pakettikortteja. Päädyin tekemään paketteja.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Lumiukko
Tein Pion Designin papereista lumiukkokortin. Halusin kokeilla tuota pitsimäistä stanssia tähän korttiin, joten stanssasin korttin yläosaan kaaren. Pujottelin helmiä muutamiin rautalanganpätkiin ja laitoin ne koristeeksi rusettiin.
tiistai 20. marraskuuta 2012
Enkeleitä
Turhat tuherrukset blogin Minnalla on menossa arvonta, johon osallistutaan tekemällä työ aiheena enkeli. Osallistun arvontaan tällä yksinkertaisella kiiltokuvasta tehdyllä kortilla. Tuo iso enkelikiiltokuva on mielestäni niin kaunis, ettei sen ympärille viitsi kauheasti koristeita laitella.
Käykäähän osallistumassa Minnan arvontaan!
Käykäähän osallistumassa Minnan arvontaan!
maanantai 19. marraskuuta 2012
Pion Designin enkelikortti - Pion Design ängelkort
Hei vaan kaikille!
Pion Designin marraskuun haasteessa on kiva luonnos, johon tein enkelikortin.
Hejsan alla vänner!
Pion Desings November utmaningen är hjärtliga! Jag gjorde ett ängelkort. Jag använde papper från silent night collection.
Hello everybody!
Pion Desing`s November challenge is so lovely! I made an angelcard for the challenge. I used papers from silent night collection.
Pion Designin marraskuun haasteessa on kiva luonnos, johon tein enkelikortin.
Hejsan alla vänner!
Pion Desings November utmaningen är hjärtliga! Jag gjorde ett ängelkort. Jag använde papper från silent night collection.
Hello everybody!
Pion Desing`s November challenge is so lovely! I made an angelcard for the challenge. I used papers from silent night collection.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Lahjapussukka
P*skarteluhaasteessa on aiheena lahja. Se voi olla pussi, paketti tai jokin muu, mitä lahjaksi voisi kutsua! Lahjani on kynttilöitä tekemässäni pussukassa.
perjantai 16. marraskuuta 2012
Toffifee rasia
Mukavaa perjantai-iltaa. Päällystin Toffifee rasian papereilla ja laittelin koristeeksi "lumisia" koristeita sekä kuvan pukista kelkkamäessä. Rasialla osallistun Vintage and Beauty haasteeseen , jossa halutaan nähdä lunta.
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Tämä Strömsö-villapaita on vienyt kaiken huomioni, olen niin tiiviisti sitä tyttärelleni neulonut, ettei paperiaskarteluun juurikaan ole ol...
-
Kortin taustan väritin Distress Oxideilla ja Inkeillä, kuuset leimattu, taustaan leimaamalla hiukan tekstiä sekä teksti leimattu ja embossat...
-
Ruusuja ystävälle. Ruusut tein sabluunalla ja tekstuuripastalla ja väritin Distress Inkeillä lisäksi ruusujen päälle "hieroin" hie...