P*skartelussa tehdään kortti kokoa 4 1/4" x 2 1/2". Simppelin kukkakortin sain aikaiseksi.
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
torstai 25. kesäkuuta 2015
Violetit sukat
Tyttäreni sai valita lankavarastostani värit sukkiinsa ja halusi violetti-valkoiset sukat. Neulontajälki ei ole kovin tasaista, hiukan oli hankala melkein pitkältään olevasta asennosta neuloa :) No kaikesta huolimatta ihanaa kun kädet saa jotain tekemistä.
Jalan leikkauksesta on kulunut kolme viikkoa ja olen nyt saanut viikon ilman keppejä varovasti liikuskella. Liikkuminen on lähinnä ollut väliä sohva - jääkaappi :) Eilen alkoi kuntouttaminen fysikaalisessa ja pienesti veteenkin (eli vesijuoksua) voisi alkaa totutella. Istuminen ei vielä onnistu joten seuraavatkin sukat neulotaan hiukan "kenollaan".
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Kukkia
Kortteja täällä ei ole nyt syntynyt, koska puolitoista viikkoa sitten jalkani jännealuetta operoitiin, istuinkyhmyn kohdalta. Nyt ei kärsi istua eikä jalkaan kärsi vielä varailla, liikun kotona keppien avulla.
Olin stanssaillut valmiiksi kukkia ja käpyjä ja nyt olen niitä sitten kasaan pyöritellyt sohvalla selällään maaten. Olen onnistunut joitakin leimakuvia värittelemään kylki asennossa. Niin ja yhden sukan olen myös neulonut, senkin lähes makaavassa asennossa. Voi olla, että tämän jälkeen on hartiani aika jumissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Tämä Strömsö-villapaita on vienyt kaiken huomioni, olen niin tiiviisti sitä tyttärelleni neulonut, ettei paperiaskarteluun juurikaan ole ol...
-
Kortin taustan väritin Distress Oxideilla ja Inkeillä, kuuset leimattu, taustaan leimaamalla hiukan tekstiä sekä teksti leimattu ja embossat...
-
Ruusuja ystävälle. Ruusut tein sabluunalla ja tekstuuripastalla ja väritin Distress Inkeillä lisäksi ruusujen päälle "hieroin" hie...