Sivut

lauantai 18. marraskuuta 2017

Joulupuu on rakennettu ja messuilua

Tämän kortin taustaa värittelin sinisillä Distress Inkeillä sekä Oxideilla ja vettä sekaan reilusti. Lisäksi leimasin tähtikuvioita sekä hiukan sulattelin sinne tänne tähtien päälle valkeaa embossausjauhetta. Vähän se huonosti esille tulee valokuvassa, mutta mielestäni se antaa hiukan huurteista näköä taustaan. Sabluunan läpi sinne tänne tähtiä Platinium Crackle tekstuuri pastalla, joka tekee tähdistä hiukan kimmelteleviä. Koristeeksi stanssattu kuusi johon muutamia puolitimantteja sekä tekstiä.
 

Challenges
 
Pidin eilen perjantaina vapaapäivän töistä ja hyppäsin aikaiseen junaan Tampereen kädentaitomessuille. Päivä messuilla vierähti mukavasti ja mukaan tarttui paljon ideoita ja neljä isoa pussillista tarvikkeita, sekä valmiita tuotteita. Onneksi olin liikkeellä junalla, niin en sentään voinut haalia "sen enempää" ostoksia. No molemmat tyttäreni pestasin mukaan kantoavuksi :) Muutama kuva messun näyttelyistä sekä herkkuostoksista.
Yesterday I visited in Tampere to have an overwiev of different kind of crafts. Each year the biggest art and craft exhibition of the Nordic countries takes its Place there. You can buy some pruducts to make your own crafts or finished products there. I also got tons of inspiration with me. I didn´t take way too many pictures but here are some from the exhibition area and some from the delicasy area.
Suomi 100 näyttely
As some of you may know Finland is celebrating its 100 years of independency this year. Blue and white theme was shown well.
 
Lampaan villasta valmistettuja tuotteita.
Some wool-products.
 
 Tämä ihana tonttu oli erään osaston koristeena.
Christmas is around the corner.

Näitä emoji-kuppikakkuja tyttäreni ostivat tuliaisiksi.
My daughters bought these emoji-cupcakes.

Ja love-piparin toin tietenkin tuliaisiksi miehelleni.
I suprised my husband with these beautiful gingerbreads.


7 kommenttia:

  1. It is a beautiful card.
    The photos you shared look lovely, it must have been a wonderful day out for you to visit the fair.
    Yvonne xx

    VastaaPoista
  2. beautiful card and great Photos from the fair! great gift for your loved ones!
    have a beautiful Sunday
    Elke

    VastaaPoista
  3. Kaunis kortti. Ihania kuvia lisäksi.

    VastaaPoista
  4. Kaunis ja rauhallinen joulukortti. Minäkin "piipahdin" messuilla, jos koko päivän ällistelyä voi piipahtamiseksi sanoa. Niin paljon nähtävää, että puhti ja aika loppui kesken. Hieno tapahtuma!

    VastaaPoista
  5. What a beautiful card- the oxides background looks lovely! The craft exhibition looks interesting - quite a variety of stands! Hugs,Chrisx

    VastaaPoista
  6. Lovely christmas card and thanks for sharing at Crafty Catz good luck and please come back again very soon

    VastaaPoista
  7. Kiitos tuhannesti kauniista kortista. Pääsit yllättämään. Hyvää Joulua :)

    VastaaPoista