Sivut

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Mixed Media Joulukalenteri 2018/luukut1-9

Täälläkin on touhuttu päivittäin Tarun Mixed Media Joulukalenteri tehtävien parissa. Minulla on kasa eri kokoisia käyttämättömiä taulupohjia joten menin helpoimman kautta ja valitsin niistä yhden kokoa 8"x8". Tässä välijulkaisu työstäni.

Luukun  #1  tehtävänä on paperisuikale ja näin suikaleita käytin.

Luukun #2 tehtävä on tekstuuripasta. Tähän halusin käyttää uutta sabluunani, joten tekstuuripastan laitoin sen avulla työhöni. 

Luukun #3 tehtävä sitten hivenen mietitytti sillä sieltä paljastui muovi. Lopulta sitten muovikin löytyi ja tässäpä sitä (hyvä syy syödä muutama Fazerin sininen 😊)

Luukun #4 tehtävä on puu ja niitä sitten muovin sekaan liimasin. Osa muovista meinasi jäädä puun alle piiloon, joten "kohottelin repimällä" puiden välistä niitä hiukan esille.

Luukusta #5 paljastuu valkoinen ja nytpä sitten matkin mallityötä ja värittelin työn valkoiseksi gessolla. Mikä hirvitys, mitähän tästä tulee 😏

Luukusta #6 tuli tehtäväksi käyttää rypistettyä. Rypistelin muutamaan kohtaan karkkipapereiden seuraksi valkoista lahjapaperia (jätöksiä pöydältä).

Luukusta #7 avautui metalli. Laitoin avaimen, rattaita ja farkkujen metallinappien takaosia väärinpäin ja hiukan päälle gessoa. Lisäksi metallisen ruosteisen sydämen, jonka jätin gessoamatta.

Luukusta #8 paljastui sitten väri ruskea. Värittelin työtäni ruskeaksi kuvassa olevalla akryylimaalilla ja tässä vaiheessa totesin, että voi hirvitys minkä näköinen, siis tuleekohan tästä yhtään mitään.

Luukku #9 osoittautuikin sitten sopivaksi, sillä sieltä paljastui tarra. Täytyy kyllä todeta, että aluksi mietin mitähän tarrajuttua tähän laittaisin, ennen kuin tajusin, että tuon avaimen mukana tuli tarroja.

Ja seuraavia luukkuja odotetaan mielenkiinnolla.

6 kommenttia:

  1. Voi miten hauska nähdä millainen tuosta tulee valmiina, kun on kyllä nyt jo niin upea:)♥ Mukavaa toista adventtia ja leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
  2. A stunning project Marjut, it was good to see the photos of how this was created.
    Yvonne xx

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista seurata työsi edistymistä. Hienolta näyttää.

    VastaaPoista
  4. Oih - ihanaa nähdä sinun kalenterityösi - ihania materiaaleja olet "luukkuihin" keksinyt! Minä olen ollut tästä niin innoissani!

    VastaaPoista
  5. Oi että, upeeta työtä sulla tulossa!! Mä oon vähän jälkijunassa, yritän lähipäivinä kiriä luukut kiinni :)

    VastaaPoista